Hullu muuttaa ilman asunnonvaihtoakin

Hulluus tuli kylään luokseni. Nyt se piru ei suostu poistumaan. Sormissani on mustaa maalia, lattialla lojuu puuöljypurkki ja yhdeksän litraa seinämaalia. Kodissani näyttää siltä, kuin sen läpi olisi pyyhältänyt atomipommi perheineen. Ymmärrän varsin hyvin, että homma lähti lapsesta. Mutta samalla nautin siitä.

Kaikki alkoi päätöksestäni panna asuntoni vuokralle ja muuttaa itse muualle. Toisenlaiseen asuntoon, sellaiseen vanhaan kivitaloon, jossa on korkeat huoneet ja ikkunasyvennyksissä tilaa peikonlehdille. Mutta sitten asiat alkoivat junnata, ja jouduin välitilaan - jonnekin ratkaisujen odotushuoneeseen. Hulluus näytti alkuun aivan järki-idealta. Odotellessahan minulla olisi aikaa käydä koko irtaimistoni läpi ja luopua kaikesta turhasta, sekä sellaisesta, mistä en pidä.

Kukaan ei estänyt minua, vaikka tässä vaiheessa kaikkien hälytyskellojen olisi pitänyt jo kiljua punaista. Sain siis rauhassa myllätä koko kämpän täydellisen sekaisin ja keksiä ideoista hienoimman, että minäpä en pidä yhtään mistään.

Ryhdyin siis tuumasta toimeen ja aloin väsätä myynti-ilmoituksia netin kauppapaikoille. Ensin lähti vanha raskas puinen kaappi ja sitten pari lipastoa. Välissä myin monella sadalla eurolla astioita, kodintekstiilejä ja muuta roinaa. Kuten arvata saattaa, eksyin myös selailemaan muiden myynti-ilmoituksia. Ja siitä se ilo sitten urkeni.

Nyt minulla on kolme senkkiä lähdössä uusille omistajilleen, samoin kuusi tuolia odottaa ostajaa ja yksi sänky on myyntilistoilla. Tilalle olen hankkinut yhden lipaston ja parilla sadalla eurolla lisää astioita, koska ne ovat niin ihania ja just sellaista yksilöllistä keräilykamaa.

Ensi viikolla kuljetusfirma tuo 50-luvun senkin toiselta puolelta Suomea, ja huomenna saan samaa aikakautta edustavan kirjahyllyn,  jolle pitää tehdä vähän taikatemppuja. Äsken maksoin uudet ruokapöydän tuolit, nekin saapunevat ensi viikolla.

Vanhan maton tilalla on uusi matto, pari huonekalua vaihtaa parhaillaan väriä ja seinän ruuvinjäljet on paklattu ja paikkamaalattu. Töitä riittää, sillä kaksi hyllykköä pitää irrottaa seinästä ja toinen niistä spraymaalata. Ruuvien kiinnitysjäljet kaipaavat tietysti oman operointinsa. Samoin miljoona kiloa painava puinen klaffilipasto, jonka seuraava sijoituspaikka on toisella puolella asuntoa.

HUH, kaikki tämä on tapahtunut kahdessa viikossa. Minulla on hiki.

Toivon, että hulluus häipyisi jo tiehensä. Mutta se tuntuu viihtyvän seurassani liiankin mainiosti. Saan yhä uusia ideoita. Ja uusia ja uusia.

Ainoita lohdullisia asioita tässä hulabaloossa on, että viihdyn taas kodissani ja kaiken tämän sählingin hinta on suunnilleen plusmiinusnolla.

Voihan sitä näinkin muuttaa.

Mittaria otsaan

Nykyisin kuumemittarin voi asentaa suoraan otsaan. Kun näin tuotteen mainoksen netissä, tajusin, miksi elämäni on ollut niin vaillinaista ja kaikki on tuntunut turhalta. Onhan nyt aivan päivänselvää, että jos ihmiseltä puuttuu otsaan asennettava kuumemittari, hänellä ei ole oikeastaan yhtään mitään.

Mieti nyt itse, miten kätevää. Kenenkään ei tarvitsisi enää ihmetellä, onko joku sairaana vai ei, kun otsaan liimattu teippi kertoisi totuuden.

Kyseessä on tosiaan teippi. Laite on tarkoitettu ilmeisesti ylihuolehtivaisten vanhempien mielenterveyden turvaksi, näin päättelin mainoksesta, jossa vauva konttaa iloisesti hymyillen lämpömittari naamassaan. Onhan sitä paitsi rauhoittavaa nähdä vauvelinsa kunto jatkuvasti mittarista, ettei tarvitse arvailla ja hermoilla turhaan.

Teippejä on luonnollisesti kaiken mallisia, on ankkaa,leppäkerttua, sammakkoa ja vaikka mitä mukavaa. Kaikkein neuroottisimme vanhemmille on tarjolla lapsiin liimattavia läpysköitä, jotka lähettävät jälkeläisten reaaliaikaiset lämpötilatiedot kännykkään bluetoothin ja ties minkä satelliittien kautta. Älä naura, totta joka sana, alla kuva todisteeksi tästäkin vempeleestä.

Totta kai on tärkeää tietää kaikki lapsensa ruumiintoiminnoista etänä. Että onko sillä nälkä, vaipat märkänä, vuotaako nenä, onko päivän itku-naurusuhde kunnossa ja uni riittävän laadukasta.

Kaipaisin kuitenkin näille sovelluksille pientä laajennusta myös aikuiselämän tarpeisiin. Miten olisi esimerkiksi otsaan liimattava vitutuskäyrä?

Eräs työkaverini askarteli aikoinaan työkoneensa näytön yläreunaan vitutusmittarin. Hän siirsi mustaa osoitinta asteikolla yhdestä kymmeneen aina kulloisenkin päivän fiiliksen mukaan. Se oli erittäin kätevää etenkin kympin päivinä, jolloin muu toimitus ymmärsi pysyä hyvin etäällä herra Äksystä.

Vielä mittariakin informatiivisempi olisi tarranäyttö, joka kertoisi myös vitutuksen syyn. Tili tyhjä, pahaa ruokaa, poikaystävä petti, krapula, vaatteet eivät mahdu, saisipa joskus nukkua rauhassa, kissa raapi sohvan kankaan rikki, pomon naama ärsyttää... olipa syy mikä tahansa, se tarjoaisi kanssaihmisille edes jotakin keinoja lohduttaa tai ratkoa muutoin asiaa.

Hei te kiinalaiset, jotka keksitte näitä vehkeitä niin hirveää tahtia, että normi-ihmisellä on työ ja tuska pysyä vauhdissa mukana ja tajuta, mitä kaikkea ilman hän ei voi elää - tässä ilmaista ideaa tuotekehittelyyn.

Ehdotan myös otsamonitoria, joka kertoo,  onko ihminen vapaa, varattu vai muuten vain valmis seksisuhteeseen vastaantulijoiden kanssa. Lapsilleen isää tai äitiä etsiville monitori voisi kertoa kumppaniehdokkaan geeniboolin pahimmat riskitekijät, poliisille vireillä olevat etsintäkuulutukset, portsarille promilletason ja tavaratalon myyjille käytössä olevan varallisuuspotentiaalin (ettei tarvitse turhaan mielistellä).

Lisäksi mittarissa voisi olla täysin henkilökohtainen taso, joka hälyttäisi omistajalleen esimerkiksi aivoinfarktin, syöpäkasvaimen tai lähestyvän rekan uhatessa.

Tässä vain muutamia ehdotuksia. Saa kysellä lisää, kiinalaiset.

Mörköjä

Minulla asuu mörköjä vatsassa. Ne pitävät siellä bileitään, loiskivat drinkkejään pitkin seiniä ja tanssivat lattiaa puhki. Olen käskenyt niiden häipyä, mutta ne eivät kuuntele. Meno saattaa vaimentua hetkeksi, mutta sitten mörköjuhlat jatkuvat entistäkin kamalampina.

Vatsahaava ei ole kiva juttu. Ei varsinkaan näin kroonistuneena. Olen nelikymppinen, eikä minulla ole mitään muita mahahaavalle altistavia tekijöitä kuin huolet ja stressi. Ne ovat polttaneet sisuskaluni vuosien aikana niin risaksi, että mitkään lääkkeet eivät tunnu enää auttavan.

Psykologi selosti minulle, ettei ihminen pääse huolistaan eroon puskemalla väkisin niiden läpi ja hylkäämällä ne sitten taakseen. Olin hämmästynyt tällaisesta näkökulmasta, koska minut on kasvatettu selviämään mistä tahansa. Jos syttyisi ydinsota, torakoiden lisäksi eloon jäisin myös minä. Ihan vain opitulla sitkeydellä.

Mutta psykologi väitti, että jos mörköjään ei suostu tapaamaan, ne etsivät sopivan odotushuoneen kropasta ja asettuvat taloksi. Ja koska odottelu on niin puuduttavaa hommaa, möröt viihdyttävät itseään kaikilla keksimillään tavoilla seurauksista piittaamatta.

Laskun maksaa se, joka luuli voivansa vain unohtaa. Niin psykologi vastasi, kun kysyin, voiko fyysisiä stressioireita hallita tahdonvoimalla.

Minun pikkusiskonikin vatsassa asuu mörkö. Se on paljon minun mörköjäni suurempi ja vahvempi, oikein hirviö. Sen vierailua ei olisi voinut estää psykologien neuvoilla, sillä kuningasmöröt tekevät mitä tahtovat ja ottavat sen, mitä haluavat. Pikkusiskoni mörön nimi on syöpä. Todella paskamainen kaveri, pudotti hiuksetkin siskoni päästä tämän 26-vuotispäivän kunniaksi.

Meidän mörkömme juhlivat nyt yhdessä. Mitä vahvempi siskoni mörkö on, sitä ahkerammin minun mörköni kylpevät syövyttävässä suolahapossa. Joku mörköjen salaliitto varmaan yrittää saada mahdollisimman monta ihmistä pois pelistä yhtäaikaa.

Siskoni sisuksiin tungetaan myrkkyjä, ja minuun happosalpaajia ja kohta myös kamera. Tulevaisuudesta en tiedä, mutta nykyhetkestä olen oppinut paljon.

Asioilla on arvojärjestys. Se on aivan toinen, kuin mitä kapitalistinen propagandakoneisto yrittää jatkuvasti ja kaikin voimin tuutata sisään jokaisesta avoimesta ruumiinaukostamme. Jokainen mainoskanavahan huutaa, että tärkeintä olisi menestyä, tienata, omistaa ja näyttää hyvältä. Aivopestyimmät toistelevat matraa vielä omalla suullaan.

Se kaikki on pötypuhetta.

Ihmisen on harvinaisen tyhmä olento, koska antaa itsensä olla onnellinen vasta kärsittyään tajuttomasti. Suostuu vasta sitten tajuamaan, että kaikki kieli vyön alla juokseminen on turhaa, koska onni on ollut koko ajan käden ulottuvilla.

Onni on pienissä hetkissä tässä ja nyt. Siinä, että on olemassa sellaisia tärkeitä ihmisiä kuin perhe, läheiset ja ystävät. Ettei kukaan ole kuolemassa, ettei juuri nyt satu. Että saa tehdä enemmän mukavia kuin ikäviä asioita, ja olla hyväksytty sellaisena kuin on.

Tanssikoot möröt, jos haluavat - niin mekin!