keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Tyttöjenpäivästä ja väkivallasta




Makaan sängyllä ja tuijotan tuulen kulkua ruskan maalamien puiden lehvästöissä. Naamaani särkee, suussani on muovailuvahan näköistä massaa - kirurgista pastaa, sanoivat. Yläleukani sai osakseen tänään suomalaista hammaskirurgista osaamista, reilut puolitoista tuntia erilaisia temppuja ja instrumentteja, joista en onneksi nähnyt vilaustakaan leikkausliinan alla. Tehtäväni oli vain pysytellä paikoillaan ja antaa äänimerkkejä aina, kun puudutus alkoi vaihtua polttavaksi kivuksi.

Leikkausliinan allakin puristin silmiäni tiukasti kiinni, en tahtonut nähdä suuni ympärille jätetyn aukon raoista vilaustakaan kaikista niistä työkaluista, joita he käyttivät. Onneksi seuranani oli aina niin mukava ajatuksenlentoni, joka sai minut miettimään alkeellisissa oloissa hohtimilla irti kiskottavia hampaita ja tyttöjen raakoja sekä hengenvaarallisia sukuelinten silpomisia.

Mietin likaisilla maalattialla auki kiskottavia reisiä, mietin verevään ja tuntoherkkään limakalvoon työntyvää partaterää, mietin desinfioimattomia sormia pitelemässä häpyhuulia, amputoimassa lapsen elämästä terveyttä, orastavaa seksuaalisuutta ja kivutonta kanssakäymistä miessukupuolen kanssa. Mietin lapsen kivunkiljahduksia, reisien samettisella iholla juoksevia verinoroja ja kyyneliä poskilla.

Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjenpäivää. Minä vietin sitä sinisen leikkausliinan alla.

Minulla, valkoisella länsimaisella naisella oli vaikeuksia kestää toimenpidettä, joka tehtiin mahdollisimman kivuttomasti terveyteni hyväksi. Naamani oli tulessa toimenpiteen jälkeen ja suussani maistuu yhä veri. Minä sain kuitenkin valita, minulle annettiin vaihtoehtoja ja kerrottiin niiden seuraukset.

Minua hoidettiin.

Jos lapseni joutuisi samaan tilanteeseen kuin minä nyt, suosittelisin hänelle toimenpidettä sen ikävistä puolista huolimatta.

Tyttöjen ympärileikkaus ei ole hoidollinen toimenpide, vaan rituaalinen törkeä pahonpitely. Tyttö ei voi valita suostuuko hän siihen vai ei, hänellä ei ole vaihtoehtoja, eikä hän saa tietää seurauksista. Vaikka äidit näissä kulttuureissa ovat kokeneet silpomisen seuraukset ja isät katselleet niitä sivusta koko ikänsä, silti he saattelevat lapsensa samaan kärsimykseen. Jotkut heistä tekevät niin, vaikka ovat integroituneet jo länsimaiseen yhteiskuntaan ja heidän lapsensa ovat syntyneet esimerkiksi Suomeen suomalaisina.

Sinisen leikkausliinan alla sitä oli normaaliakin hankalampi tajuta, kun terät raapivat omaa luuta ja kipu oli läsnä konkreettisesti.





Pelottavinta kaikessa väkivallassa on sen normalisoituminen. Pelottavinta on, että tavalliset ihmiset liukuvat asteittain sisälle hyväksyntään ja lakkaavat lopulta näkemästä väkivaltaa väkivaltana. Suurin osa tätä tekstiä lukevista ei todennäköisesti kykene asettumaan sen äidin tai isän asemaan, joka luovuttaa lapsensa silpojan armoille.

Me paheksumme heitä, sillä satuttavat lasta julmasti ja tekevät yhdynnästä meidän näkökulmastamme perverssin, sairaan tapahtuman ja synnytyksistä hengenvaarallisia. He paheksuvat meitä, koska me jätämme äidit yksin vastasyntyneidensä kanssa ja työnnämme vanhuksemme laitoksiin irrottaen heidät perheyhteisöistämme. He paheksuvat meitä, koska me jätämme kaikki toisemme yksin, lukkiudumme omiin asuntoihimme ja arvostamme omaa henkilökohtaista rauhaamme roimasti enemmän kuin perheenjäsenistämme huolehtimista.

Istuin keväällä taksissa aamuyöstä, kun ajoimme Kupittaan mielisairaalan ohi. "Tuolla", kuljettaja osoitti, "tuolla niitä vanhuksia pahoinpideltiin". Kuljettaja oli somalitaustainen nuorehko mies. Hän oli hyvin tuohtunut tapahtumasta, sain hänen puheistaan sen käsityksen, että asia oli kuohuttanut ihmisiä hänen somaliyhteisössään. "Suomalaiset ovat hulluja", hän voihkaisi. "Te panette vanhuksenne laitoksiin, hylkäätte heidät sinne vieraiden käsiin. Ja sitten ne vieraat pahoinpitelevät heitä!" Mies kertoi, ettei hänen kulttuurissaan vanhusta voisi koskaan hylätä samalla tavalla, vaan perheen velvollisuus oli huolehtia vanhuksistaan, kunnioittaa ja arvostaa näitä, kuten vanhukset olivat aikoinaan tehneet heille itselleen.

Somalit ovat yksi tyttöjen sukuelinten silpomista harjoittava kansa. Tyttöjen pahoinpitely on yhtä syvällä heidän kulttuurissaan, kuin vanhusten pahoinpitely meidän kulttuurissamme heidän näkökulmastaan tarkasteltuna.

Eihän se ole yhtään sama asia, joku saattaa nyt miettiä. Ei niin. Fyysinen ja psyykkinen väkivalta ovat kuitenkin läheistä sukua toisilleen. Molemmat aiheuttavat kärsimystä, molemmat voivat tappaa. Molemmilla on myös vahva taipumus uida sisään kulttuureihin ja tapoihin, käsityksiimme oikeasta ja väärästä muuttaen meidät sokeiksi omalle toiminnallemme.

Tästä erinomainen esimerkki on sosiaalinen media, jonka kulttuurinen koodisto on vasta työntymässä ulos synnytyskanavastaan - meistä yhteisönä. Tällä hetkellä se on käytännössä kuin oma valtionsa, ilman sääntöjä tai lakeja. Suomen sisällä on tehty aluevaltaus, josta poliisikin toteaa, etteivät fyysisen maailmamme käsitykset oikeasta ja väärästä oikeastaan päde siellä. Syy ei ole poliisissa, vaan väkivallan vallankaappauksessa ajattelussamme, siinä, mitä pidämme normaalina.

Kadulla vain harva meistä sietäisi niitä yhteisömme yksittäisille jäsenille sekä myös kokonaisia kansanryhmille kärsimystä aiheuttavia arkipäiväisiä tapahtumia, joita some on pullollaan. Vain harva meistä toteaisi netin ulkopuolisessa elämässä, että noh, se on sellaista huutelua ja läppäuhkailua vaan. Ja että uhrin velvollisuus on jättää tällainen someriehuminen omaan arvoonsa, ellei hän sitten välttämättä halua olla niin perkeleen pikkusieluinen, että näyttää avoimesti naurettavan loukkaantumisensa kaikille.





Hei, huhuu - me olemme siis luomassa kulttuuria, jossa tuomittavien tekojen paljous normalisoi ne ja muuttaa ei-tuomittaviksi. Puhumme somesta jonakin rinnakkaisena todellisuutena, niin kuin sillä ei olisi vaikutusta tänne konkreettisten käytöstapojen, lakien ja kärsimysten maailmaan.

Olen joutunut toimittajanurallani usein erilaisten netin kautta tehtyjen asiattomuuksien, vihjailujen, suoranaisen mustamaalaamisten ja uhkailun kohteeksi. Niillä on ollut konkreettinen vaikutus paitsi työhöni myös siviilielämääni.

Tietoni ovat olleet jo pitkään suojattuja turvallisuuteni takia. Se vaikeuttaa jokapäiväistä elämääni. En voi asioida monissa verkkokaupoissa normaalisti, puhelinliittymien saaminen operaattoreilta on takkuillut, laskut eivät löydä perille ja esimerkiksi Veikkaukseen jouduin lähettämään oikein kuvakaappauksena todisteen siitä, että olen Suomessa asuva suomalainen. Pikku juttuja, mutta niihin törmää yllättävän usein kuten siihenkin, että omien tietojen salassapitämisestä on syytä huolehtia itse vielä erikseen, ettei kolmas osapuoli törppöile ja luovuta niitä eteenpäin.

En edes tiedä, kuinka monta kertaa työnantajani on saanut minusta irtisanomisvetoomuksia vuosien varrella. Kirjoitettuani afgaanittaustaisesta turvapaikanhakijasta Turun puukotusten silminnäkijänä, erottamisvaatimuksia tuli työnantajalleni kuulemani mukaan ainakin toistakymmentä. Minua seurattiin kaupungilla, minusta otettiin kuvia. Kun taksikuski kysyi eräältä toiselta toimittajaltamme kyydin aikana toimitukseen, että onko hän Rebekka Härkönen ja kertoi, että hänellä olisi minun kanssani asioita selvitettävänä - en tilannut sen jälkeen enää koskaan taksia kotiosoitteeseeni. Kuullessaan määränpääkseni Turun Sanomien toimituksen, eräs toinen taksinkuljettaja halusi tietää, missä asun.

Kupittaa-keissin yhteydessä erään luentotilaisuuden järjestäjä soitti minulle ja halusi keskustella vakavasti turvallisuudestani tilaisuudessa. Hän oli saanut lukuisia täysin ala-arvoisiksi kuvailemiaan sähköposteja, jonkalaiseen ilmiöön hän ei pitkän uransa aikana ollut kertomansa mukaan törmännyt koskaan aiemmin. Tämä ei todellakaan ole ainoa esiintyminen, jossa esiintymiseni on pyritty saada estetyksi ulkopuolisten somevoimien painostuksesta.

Tässä vain muutama esimerkki nettiriehumisen aiheuttamista haitoista omassa elämässäni.

Some ja tämä konkreettinen maailmamme ovat limittäisiä todellisuuksia ja siksi niissä pitäisi päteä samat säännöt ja lait. Emme saa sulkea silmiämme siltä todellisuudelta, että tilanne on tällä hetkellä luisumassa yhä vakavampaan suuntaan ja yhä suurempaa kärsimystä aiheuttavasta häiriköinnistä eli psyykkisestä väkivallasta on tulossa uusi normaali.

Kasvatamme hirviötä povellamme, ruokimme sitä omalla sekä lähimmäistemme kärsimyksillä ja kieltäydymme näkemästä, että kyseessä on hirviö.

Ihmisluonteeseen kuuluu ja tulee ikuisesti kuulumaan tietynlainen naiivi ja hyvin subjektiivinen sinisilmäisyys oman toiminnan oikeuttamista kohtaan. Oikeutamme itsellemme helposti kaikenlaista, olemmehan taitavimpia huijaamaan juuri itseämme. Tästä syystä meidän pitäisikin tiedostaa tämä heikkous ihmisyytemme perusominaisuutena ja pyrkiä ulos itsestämme, pyrkiä objektiivisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen ihmisyydestämme huolimatta.

Vaikka on kansainvälinen tyttöjenpäivä, meillä kaikilla - niin lapsilla kuin aikuisillakin sukupuolesta riippumatta on oikeus olla turvassa kaikenlaiselta väkivallalta, myös somessa.





9 kommenttia:

  1. Kirjoitit näin: "Kupittaa-keissin yhteydessä erään luentotilaisuuden järjestäjä soitti minulle ja halusi keskustella vakavasti turvallisuudestani tilaisuudessa. Hän oli saanut lukuisia täysin ala-arvoisiksi kuvailemiaan sähköposteja, jonkalaiseen ilmiöön hän ei pitkän uransa aikana ollut kertomansa mukaan törmännyt koskaan aiemmin. Tämä ei todellakaan ole ainoa esiintyminen, jossa esiintymiseni on pyritty saada estetyksi ulkopuolisten somevoimien painostuksesta."

    Siis keneltä ne viestit tulivat ja mikä viesti niissä oli? Oletan, että Kupittaa-keissillä viitataan Kupittaan mielisairaalassa tapahtuneisiin väärinkäytöksiin mutta eikö se ollut ihan selvä tapaus joten miksi joku vetäisi siitä herneen nenäänsä? Toivon, että valottaisit tätä

    VastaaPoista
  2. En tiedä, keneltä viestit tulivat - en saanut niitä luettavakseni koskaan, mikä olikin varmaan ihan hyvä juttu. Monien mielestä tapaus ei ollut silloin uutiseni jälkeen, eikä ole vieläkään edes oikeuskäsittelyiden jälkeen selvä. Ja mitä tulee herneen nenään vetämiseen, kokemuksieni mukaan se on mahdollista melkein mistä tahansa asiasta tai aiheesta. Heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta jos ne viestit tulivat henkilöiltä jotka ovat Kupittaan mielisairaalan henkilökuntaa tai jollain tavalla siihen yhteydessä, niin kysymys on erittäin vakavasta asiasta joka pitäisi tonkia pohjamutia myöten. Eikö sulla hälytyskellot soi? Ties mitä on vielä jäänyt paljastumatta

      Poista
    2. Unohtu äsken sanoa, että tietysti jos pelkäät turvallisuutesi puolesta, niin ehkä on sitten parempi olla tutkimatta asiaa tarkemmin

      Poista
  3. Nyt kun muotoilet asian noin, niin kyseiset viestit olisi tietenkin pitänyt toimittaa poliisille. Ja koko tapaus. Mutta minulla ei tuolloin vielä ollut näin laajamittaista kokemusta häirinnästä, eikä näin jälkikäteen arvioituna myöskään arvostelukykyä itseeni liittyvien asioiden yhteiskunnallisesta merkityksestä. Koin siinä kiireessä ja työpaineessa kyseiset viestit vain yhtenä sivujuonteena kaikesta siitä mustamaalaamisesta, mitä paljastusuutinen voi kasata työtään tehneen toimittajan niskaan. Mieleeni ei tullut, että kyse ei ole minusta henkilökohtaisesti, vaan kaikista tutkivia toimittajia vaivaavasta ilmiöstä, joka joidenkin kohdalla johtaa jopa siihen ratkaisuun, etteivät he enää halua tehdä tällaisia juttuja.

    VastaaPoista
  4. En hyväksy kiusaamista enkä uhkailua. Tämä viesti ei ole sellaiseksi tarkoitettu. Kysyn ihan uteliausuuttani ja saadakseni aiheesta selkeämmän kuvan. Onko saamanne negatiivinen palaute afgaanitaustaisesta auttajasta kirjoittamastanne jutusta ollut pelkästään asiatonta? Omasta mielestäni se haiskahti vähän tarkoitushakuiselta ja ei osoittanut ehkä hyvää harkintaa. En kuitenkaan tarkoita että se olisi oikeuttanut kiusaamiseen tai häirintään. Ihmettelen myös suuresti herkkänahkaisuuttanne asiasta asiallisesti kysyttäessä.

    VastaaPoista
  5. Jos vastaan, että olen saanut myönteistäkin palautetta - nollaako se sen valtavan määrän ala-arvoista palautetta, jonka sain? En tiedä, mitä kysymystilanne tarkoitat. Jos olet laittanut jollakin toisella somealustalla viestejä jankkaavaan ja epämiellyttävään tyyliin, ja vielä nimimerkillä, olen todennäköisesti blokannut sinut. Saan sellaisia yhteydenottoja niin valtavat määrät, etten koe tarpeelliseksi ryhtyä vänkäämään näistä asioista kaikenmaailman tuntemattomien kanssa.

    Mitä tulee juttuuni afgaaniauttajasta, se oli normaalia uutistyötä täysi poikkeukseellisena uutispäivänä. Jutun koosta ja painotuksesta lehdessämme vastasi tuolloin uutistyötä vetänyt vastaava päätoimittaja. Voit olla häneen yhteydessä niiltä osin. :)

    VastaaPoista
  6. Kysyin asiaa, koska mielestäni viimeaikoina on ollut vallalla hyvin huolestuttava trendi, jossa nostetaan esille vain asiaton palaute ja sivuutetaan asiallinen ja perusteltu kritiikki täysin, samalla tappaen ja estäen asiallinen keskustelu. Mielestäni tämä on hyvin huolestuttava trendi yhteiskunnassamme. Toimittajien, kuten meidän muidenkin ihmisten, tulisi kyllä kestää asiallinen ja perusteltu arvostelu, jos sellaiseen on aihetta. Miten muuten me kasvaisimme ihmisinä, jos emme ole valmiita myöntämään omia virheitämme ja oppimaan niistä? Julkisuudessa olevilla ihmisillä on tässä mielestäni vielä erityinen vastuu. Heidän tulisi olla esimerkiksi meille muille.

    Mielestäni edes kiusatuksi tuleminen ei oikeuta käyttäytymään huonosti tai ylimielisesti. Pitäisi aina pyrkiä toimimaan itse oikein ja reilusti, vaikka se ei aina olekkaan helppoa. Etenkään jos kiusataan ja ahdistellaa jatkuvasti. Tiedän tämän oikein hyvin entisenä koulukiusattuna. Sain kestää useamman vuoden jatkunutta lähes päivittäistä vittuilua, haukkumista, tönimistä ja perusteetonta arvostelua. Se ei silti oikeuttanut minua toimimaan samalla tavalla tai sivuuttamaan perusteltua arvostelua.

    Lähetin teille yhden viestin twitterissä jossa luki ”@RebekkaHarkonen Kysyn ihan mielenkiinnosta. Onko puukotus jutustasi saama negatiivinen palaute ollut pelkästään asiatonta ja alatyylistä? ” On mielestäni hyvin loukkaavaa ja asiatonta, että vihjaatte viestini olleen ”jankkaava ja tyyliltään epämiellyttävä”. Kaipaisin tähän esittämäänne arvosteluun nyt kyllä hieman perusteluita.

    VastaaPoista
  7. Sanoin JOS, en muista kyseistä twiittiä. Olen pahoillani, että tulkitset asian niin kuin muistaisin jokaisen saamani yhteydenoton ja kohdistaisin sinuun jonkinlaista henkilökohtaisesti suunnattua toimintaa. En tunne sinua. Pyydän huomioimaan, että tämä on siviiliblogini ja toimin myös twitterissä yksityishenkilönä. Työt teen työajalla. Mukavaa päivänjatkoa sinulle!

    VastaaPoista